Minna Kaarakainen: Yksin vai yhdessä? Näkökulmia asumiseen eläkeiässä ja vanhempana

Miten ja missä juuri sinä haluat asua ikääntyneenä? Suomessa eläkeajasta keskustelu ei ole vielä kovin arkipäiväistä. Usein ehkä ajatellaan, että asiat kyllä järjestyvät niin kuin niiden pitääkin ja useimmiten näin tapahtuukin. Juuri eläkkeelle jäänyt on vielä nykyisellä eliniän odotteella nuori ja hyviä elinvuosia on edessä vielä paljon. Viimeistään silloin olisi hyvä miettiä, mitkä asiat ovat tärkeitä omalle hyvinvoinnille. Vaikka suurin osa ikääntyvistä elää yksin tutussa ympäristössä, osa myös löytää parisuhteen, haluaa elää perheen tai muiden läheisten kanssa, muuttaa toiselle paikkakunnalle jne. aivan kuten minkä muun ikäinen vain.

Suomalainen ikääntyvä asuu usein omassa kotonaan yksin. Suomessa on noin 2,73 miljoonaa asuntokuntaa, joista noin puolet (45 %) on yksinasuvien asuntokuntia. Yksinasuvien määrä on kasvanut tasaisesti tämän vuosi kymmenen ajan ja sen arvioidaan kasvavan myös tulevaisuudessa. Kehitys on ollut samansuuntaista myös muissa Euroopan maissa. Yksinasuvien määrä on kasvanut erityisesti yli 65-vuotiaiden ikäryhmissä. Yksinasuminen on yleisintä yli 75-vuotiailla, joista melkein joka toinen asuu yksin, joskin tämä määrä on hieman vähentynyt etenkin miesten eliniän pitenemisen seurauksena. Leskeksi jäädään myöhemmin mutta kuitenkin yli 80-vuotiaista lähes 70 % asuu yksin, joista suurin osa on naisia.

Suurin osa yhden hengen kotitalouksista asuu kerrostalossa mutta muun kokoisissa kotitalouksissa asutaan myös omakotitaloissa. Suomalaiselle on ominaista asua omistusasunnossa, vaikka vuokra- ja muun tyyppiset hallintamuodot kasvattavat suosiotaan erityisesti yksinasuvien keskuudessa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana onkin kehitetty uudentyyppisiä asumiskortteleita, joissa on saatavilla omistus-, asumisoikeus- ja vuokra-asuntoja. Näitä alkaa löytyä jo useammasta kaupungista.

Miten elämänvaiheet voitaisiin ottaa entistä paremmin huomioon tulevaisuuden asumisessa ja palvelurakenteessa?

Ikäkestävä asuminen ja kodin muuntuvuus tilanteissa on yksi kestoaihe ikääntyvien asumista koskevassa tutkimus- ja kehitystyössä. Yksi keskeisimmistä haasteista tässä on rahoitus. Rakennusteknisesti asunnon muutostyöt eri tarpeiden mukaan ovat usein mahdollisia mutta kenen ne pitäisi maksaa? Asunnon omistaminen ei ole suorassa yhteydessä muuhun varallisuuteen, eli ei voi lähtökohtaisesti olettaa, että omistusasunnossa asuvalla olisi enemmän varallisuutta tehdä tai teettää muutostöitä. Toisaalta jos kotona asuminen on politiinen tahtotila, siihen tulisi myös yhteiskunnallisesti varautua.

Asumisen ja ikääntymisen palvelutarpeisiin tulisi varautua varhaisemmassa vaiheessa. Tällä tarkoitan keskustelua yksiöllisistä toiveista ja näkökulmista asumisesta ja palveluista. Tämä keskustelu sisältää myös taloudellisen näkökulman: missä määrin haluan itse omaa asumista ja palveluita kustantaa. Enenevässä määrin suomalaiset haluavat varautua ja käyttää ikääntymiseen liittyvään muuttuneisiin asumis- ja palvelutarpeisiin myös omaa varallisuuttaan ja säästöjä.

Suomalaisia yhdistää halu asua kotina tai kodinomaisissa olosuhteissa. Kotona halutaan asua mahdollisimman pitkään, vaikka siellä pitäisi tehdä erilaisia muutostöitä turvallisen asumisen varmistamiseksi. Nykyinen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä suosii kotihoitoa ja kotona asumista mahdollisimman pitkään. Kodinomaisuus on tärkeä elementti myös tuetun asumisen piirissä. Tällä hetkellä kotona voi ja saa asua niin pitkään kuin se itsestä siltä tuntuu hyvältä. Aika ajoin mediasta joutuu seuraamaan tarinoita siitä, ettei toive ensisijaisesta asuinpaikasta toteudu: yksinasuva joutuu asumaan liian pitkään yksin ilman riittävää tukea ja apua tai pariskuntia joutuu eroon toisistaan erilaisten palvelutarpeiden vuoksi. Tarinoita on monenlaisia, joista jokaiselle toivoisi yksiköllistä kohtaamista ja toiveiden huomioonottamista.

Yhteisöasuminen kehitysvaiheessa

Yhtäältä meillä on vahva itsenäisen elämän ja yksin pärjäämisen eetos mutta toisaalta haluaisimme enemmän yhteisöllisyyttä ja kohtaamisia. Uusia yhteisöasumisen muotoja on kehitetty ja kehitetään edelleen eri toimijoiden yhteistyönä, mutta sitä varten olisi hyvä saada syvällistä tutkittua tietoa asumispreferensseistä (mieltymyksistä). Suomessakin on jo monenlaisia asumispalveluita perinteisestä asunnosta erilaisiin palveluasuntoihin ja yhteisöasumisen muotoihin mutta tarkkaa tietoa siitä, missä ja miten ikääntyvät haluavat asua, ei ole juurikaan saatavilla. Kodinomaisuus on ollut pitkään ensisijainen palveluiden kehittämisen painopiste mutta olisiko sitä syytä tarkastella uudelleen?

Tutkimuksellisesti ikääntymisen paikkasidonnaisuutta ja itsemääräämisoikeutta (tutkimuksellisesti puhutaan ageing in place - teorioista) ja sen huomioinen yhdyskuntasuunnittelussa tulisi nostaa esille enemmän. Palveluiden suunnittelussa ja kehittämisessä tulisi entistä enemmän huomioida ikääntyvien, erityisesti kasvavaa yksinasuvien ryhmää, ja osallistaa heitä suunnittelutyöhön ja päätöksentekoon. Tietoa yksinasuvien ikääntyneiden näkemyksistä hyvästä elinympäristöstä, asumisesta ja palveluista ei ole kovin paljon saatavilla. Missään nimessä yksinelämistä ja -asumista ei tulisi nähdä ongelmalähtöisenä ilmiönä.

Ikääntyvä Suomi ja asuminen

Suomalaisissa ikääntyvien ikäryhmä kasvaa vauhdilla, joka on jo pitkään ollut tiedossa ja ennakoitavissa. Suomalaiset ikääntyvät voivat paremmin kuin koskaan ennen, joka on edesauttanut elämään pidempään ja paremmin. Uusimman tutkimustiedon mukaan, ikääntyneiden taidot, halu ja valmiudet käyttää sähköisiä palveluita ovat pääsääntöisesti hyviä. Tämä omalta osaltaan mahdollistaa kokonaan uudenlaisten asumisen ja palveluiden innovatiivisen kehittämisen.

Ikääntymistä ja siihen liittyviä asumista ja palveluita koskevassa keskustelussa tulisi aiempaa paremmin pyrkiä ennakoimaan erilaisia tarpeita. On selvää, että parikymppinen opiskelija ei osaa ehkä vielä ennakoida miten hän halua asua ja elää eläkeiässä eikä se ole vielä tarpeenkaan. Mitä enemmän ikään kertyy ja kun oma lähipiiri ikääntyy, nämä asiat tulevat lähemmäksi omaa elämää. Ennakoimalla eri ikäryhmien tarpeita ja toiveita voitaisiin saada parempia palveluita tulevaisuudessa. Aina voi pysähtyä tämän asian äärelle itsekin: miten juuri minä haluan elää, asua ja olla sitten vanhempana? Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä?

Minna Kaarakainen

sosiaali- ja terveyspolitiikan dosentti

sosiaali- ja terveyshallintotieteiden yliopistonlehtori

Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta

Itä-Suomen yliopisto