Katja Pynnönen: Aktiivinen elämänote ja kanssaihmiset –Tueksi ja hyödyksi eläkeläisyyttä ja hyvää vanhuutta kohti kulkiessa?

Juhani Töytärin ajatus ”elämä on jatkuvaa tottumista sellaiseen mitä emme koskaan osanneet odottaa” sopii koko elämän matkalle samoin kuin eläkkeelle jäämisen aikaan ja monenlaisten ikääntymisen mukanaan tuomien tilanteiden kohtaamiseen. Eläkkeelle jääminen on tosin odotettavissa ja terveyden heikkeneminen todennäköistä, mutta niistä tulee itselle kokemuksellista todellisuutta eläessä niitä läpi. Voi myös ajatella, että elämä on kasvun ja oppimisen prosessi myös ikääntyessä.

Eläkkeelle jäämisen elämänvaihe on eri ihmisille erilainen siinä, miten jäädään eläkkeelle ja miten sen itse kukin kokee. Yleensä se kuitenkin tuo muutosta sosiaalisiin suhteisin ja jokapäiväiseen elämänrytmiin. Vuorovaikutus työkavereiden kanssa vähenee ja aikaa on enemmän toimintoihin ja harrastuksiin, joita aiemmin on tehnyt työssä käymisen rinnalla. Tutkiessaan hyvinvoinnin kokemuksen ylläpitämistä vanhuudessa Jari Pirhonen ja kumppanit havaitsivat, että eläkkeelle jääminen haastaa ihmisen arvioimaan elämäänsä uudessa tilanteessa. Vaikka eläkeläisyydestä pääasiassa nauttisikin, voi tyhjyyden tunne ja kokemus elämän merkityksettömyydestä kaihertaa. Toisaalta uusia itselle mielekkäitä asioita ja harrastuksia voi löytyä esimerkiksi liikunta- ja kulttuuriharrastusten tai järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan parista. Nämä ovat myös paikkoja tutustua itselle uusiin ihmisiin, laajentaa tuttavapiiriään ja saada ehkä uusia ystäviä. Usein jokin harrastus esimerkiksi uimahallissa uiminen tai vesijumpparyhmään osallistuminen on sekä kuntoa kohottavaa, mieltä virkistävää että sosiaalista toimintaa.

Sosiaalisten suhteiden ja sosiaalisen osallistumisen on todettu pienentävän kuolleisuuden riskiä, vähentävän liikkumiskyvyn heikentymistä ja ylläpitävän kognitiivisia toimintoja (esim. havaitseminen, muisti, ajattelu, päättely, oppiminen). Sosiaalisten suhteiden moninaisuus mahdollistaa erilaisten sosiaalisten tarpeiden täyttymistä. Parhaimmillaan sosiaalisessa verkostossa on ihmisiä, jotka mahdollistavat kiintymyksen, arvostuksen, avun ja neuvojen saamisen sekä liittymisen kokemusta. Sosiaalisen liittymisen kokemus mahdollistuu muun muassa erilaisessa harrastustoiminnassa ja ystävyyssuhteissa, kun on samankaltaisista asioista kiinnostuneita ihmisiä ympärillä ja voi kokea kuuluvansa joukkoon. Hoivan antamisen tarve viittaa ihmissuhteisiin ja toimintamahdollisuuksiin, joissa voi kantaa vastuuta ja antaa omaa panostaan toisten tai yhteiseksi hyväksi. Tämä voi olla lastenlasten hoitamista, lasten, sukulaisten, ystävien ja naapureiden auttamista eri tavoin. Vapaaehtoistyön mahdollisuuksia on hyvin paljon ja niistä kiinnostuneen kannattaa kokeilla ja etsiä itselleen sopivaa toimintamuotoa. Myös esimerkiksi ympäristön ja luonnon hyväksi toimimisen voi nähdä eettiseksi vastuunkantamiseksi.

Omien tavoitteiden ja tärkeänä pitämien asioiden äärellä

Taina Rantasen johtamassa AGNES-tutkimushankkeessa aktiivinen elämänote nähdään aktiivisena pyrkimyksenä edistää hyvinvointiaan omien tavoitteiden, kykyjen ja mahdollisuuksien puitteissa. Keskeistä on, että aktiivisuus on hyvin monenlaista ja siinä otetaan huomioon elämäntilanne, toimintakyky ja halu tai motivaatio toimintaan. Omia elämäntavoitteita, mitä elämässään haluaa vielä tehdä, on hyvä pysähtyä miettimään aika ajoin ja ehkä juuri muutosten kynnyksellä. Omia arvojaan ja mitä pitää elämässä tärkeänä voi pyrkiä tiedostamaan ja pohtimaan elääkö niiden mukaisesti. Kiinnostuksen ylläpitäminen on yhteydessä mielen hyvinvointiin ja arvojen toteuttaminen elämän kokemiseen tarkoitukselliseksi.

Viktor Frankl’n mukaan elämän tarkoituksen etsiminen on keskeinen ihmistä motivoiva tekijä. Elämän tarkoitus on jotain, minkä vuoksi ihminen pitää elämäänsä elämisen arvoisena. Se on jokaiselle yksilöllinen ja vaihtelee elämänkulun aikana. Keskeistä on huomata pienetkin hetket, joita elämä tuo eteen ja joissa voi tehdä tarkoituksellisia tekoja. Avata oven, huomata toisen, hymyillä, kuunnella ja kuulla toisen tarinaa, tukea surun hetkellä, antaa neuvoja silloin, kun niille on tilausta, kiittää ja antaa aitoa myönteistä palautetta. Tarkoitusta voi myös kokea luonnon, taiteen tai ihmisten välisen vuorovaikutuksen äärellä; kun saa jollain tapaa kosketuksen kauneuden arvoon. Frankl’n ajattelussa keskeinen tarkoitusreitti on myös arvokas asennoituminen: vapaus valita asennoitumisensa sellaisenkin elämäntilanteen edessä, jota ei voi muuttaa.

Suhtautuminen osa hyvinvointia lisäävää aktiivista elämänotetta

Elämässä eteen tulevat vaikeat elämäntilanteet haastavat mielen hyvinvoinnin ylläpitämistä. Masennusoireita voi pitää mielen luonnollisena suojautumiskeinona vaikean tilanteen edessä, mutta pidempään jatkuvana ne usein heikentävät sekä psyykkistä että fyysistä terveyttä. Sopeutumista ja selviytymistä vaativia tilanteita ovat muun muassa oman tai puolison terveyden heikkeneminen, omaishoitajuus ja leskeksi jääminen. Toisaalta elämä tuo tullessaan hyvin erilaisiakin tapahtumia, joihin jollain tapaa tarvitsee ottaa kantaa. Henkisten voimavarojen avulla ihminen voi tiedostaa itsensä, tarkastella tunteitaan, tehdä valintoja, kokea tarkoituksellisuutta, rakastaa pyyteettömästi. Huumori on myös henkinen voimavara, joka avulla ihminen voi saada etäisyyttä myös vaikeaan asiaan. Vertaistuki ja mahdollisuus puhua ja tulla kuulluksi auttaa osaa ihmisistä elämän haastavissa tilanteissa. Keskusteleminen toisten kanssa voi avata itselle uusia ja rakentavia näkökulmia.

Myös vanhenemisen osalta Pirhonen ym. toteavat hyvinvoinnin liittyvän keskeisesti siihen, miten siihen suhtautuu. Sopeutuminen ei tarkoita vain passiivista mukautumista vaan aktiivista sopeutumista. Hyvinvointiin on mahdollista vaikuttaa omilla elämisen tavoillaan ja valmistautumalla tulevaan konkreettisesti vaikkapa tekemällä asumiseen liittyviä ratkaisuja. Toimintakyvyn heikentyessä voi jatkaa itselle tärkeää harrastusta muokkaamalla tekemisen tapaa ja tehdä valintoja siinä, mitä jatkaa ja mistä luopuu. Hyvinvoinnin kokemuksen ylläpitämisen kannalta keskeistä on luopumisen hyväksyminen, sillä silloin harrastukseen liittyvät muistot ovat pikemmin voimavara kuin katkera muistutus siitä, mihin ei enää kykene. Luopuminen voi vapauttaa keskittymään iloa tuottaviin asioihin ja avata tilaa jollekin uudelle.

Ikääntyessäkään katseen suunta ei ole vain taakse- vaan myös eteenpäin. Tärkeää on tämä hetki, sen eläminen rikkaasti, itsestä huolen pitäen ja olalle taputtaen sekä toisista välittäen.