Yllätysretki Simpauttajan kotisijoille Vuonislahteen
Pohjois-Karjalan senioreiden ystävänpäiväretken kohde osoittautuikin varsin ajan hermolla olevaksi viisikymppisten ”kolmiodraamaksi”.
Yllätyskohde avautui tunnin Joensuusta ajettuamme hienona Pielisen maisemana ja kauniina hirsirakennuksena virkeässä Vuonislahden kylässä. Tulimme lounaalle Kestikievari Herranniemeen, jolla on n. 200-vuotiset perinteet ja jota pyörittää jo neljäs sukupolvi Nevalaisia.
Vuonislahti sijaitsee 50-vuotisjuhliaan viettävän Lieksan kaupungin eteläosassa, Kolin kansallismaiseman vastarannalla. Olimme ajan hermolla, sillä Euroopan pisin, 7-kilometrinen sisävesien jäätie Vuonislahdesta Kolille yli Pielisen oli avattu edellisenä päivänä talven sesongille.
Vuonislahti on myös tunnetun Heikki Turusen Simpauttaja-teoksen syntypaikka ja esikuva. Kun kirja julkaistiin 50 vuotta sitten, se sai aikaan kovan hälyn paikallisesti, kun tekstistä löytyi kovin tuttuja hahmoja. Simpauttaja-näytelmää esitetäänkin taas tulevana kesänä kylän uudella näyttämöllä.
Niin, entäs se kolmas viisikymppinen? Se on matkalaisten oma yhdistys Pohjois-Karjalan seniorit ry!