Wanhaan Kuopioon tutustumassa
Kuopion seudun seniorit tutustui liikuntapäivänä Kuopion historiaan
Kuopion seudun seniorit ”spatsierasivat Kuvernöörinaukiolla” eli nykyisessä Piispanpuistossa ulkoilupäivänä 16.5.2024. Marianna Falkenberg ja Sari Satuli kertoivat kaupungin vanhasta ytimestä pohjustuksena ensi vuoden ”Kuopio250” -juhlavuodelle. Piispanpuisto on osa Kuopion kansallista kaupunkipuistoa, joka jatkuu pitkälle Kallaveden saariin asti.
Piispanpuistossa sijaitsivat Kuopion neljä ensimmäistä kirkkoa vuodesta 1552 lähtien ja niiden ympärillä tietysti vanhat hautausmaat satojen vuosien ajalta. Kaivausten perusteella on arvioitu, että nykyisen puiston alueella on noin 15000 kuopiolaisen hauta. Kuulimme myös Tyttölyseon, Meijeri- ja Karjatalousopiston, "Harmaalinnan" ja As Oy Ilmarisen tarinaa sekä Pyhän Nikolaoksen Katedraalista ja Kuopion ensimmäisen piispan Robert Valentin Frosteruksen rakennuttamasta Piispantalosta sekä muista historiallisista tapahtumista. Kierroksen lopuksi Jouko Hiekkanen veti venyttelyjumpan. Tämän jälkeen kokoonnuimme kahvittelemaan Kuopion Klubille.