Virtuaalista jouluiloa korona-aikaan – viisi senioria kertoo perinteistään
Joulukortit, lasten ilo, haudoilla käynti ja kynttilän sytyttäminen läheisten muistolle kuuluvat monen jouluun korona-aikanakin. Viisi senioria kertoo, millainen on heidän perinteinen joulunsa. Tänä jouluna seniorit pitävät läheisiinsä yhteyttä eritoten digitaalisten välineiden avulla.
Teksti: Tiina Saari, kuvat: Pirkko Niiranen, Erkki Lindholm, Riina Lehtosaari, Helena Sipola ja Anne Ahoniemi
”Olin hieman yli neljävuotias, kun joulupukki toi kuminuken, jonka kädet ja jalat olivat irrotettavia. Nukkea saattoi syöttää tuttipullolla, ja silloin se pissasi. Nukke sai nimen Ulla. Äitini oli tehnyt sille kauniin sinisamettipuvun.
Veljeni ristiäisissä uutena vuotena esittelin ylpeänä nukkeani papille todeten, että kun tästä suusta syöttää, niin nukke pissaa. Vanhempani olivat kauhuissaan. Jälkeenpäin on siitä iloa piisannut.”
Näin muistelee vuonna 1946 syntynyt Kemin kansallisten senioreiden puheenjohtaja Marja-Leena Laitinen. Hänen lapsuutensa joulu tuoksuu piparkakuilta ja joulutortuilta, jotka ovat kypsyneet uunissa täydellisiksi. Joulukuusta koristavat oikeat kynttilät ja pienet Suomen liput.
– Noin 15 senttiä korkeita kynttilöitä ei poltettu kuin vähän aikaa. Muistan, kuinka outoa oli sähkökynttilöiden tulo. Kynttilät paloivat koko illan eikä niitä tarvinnut vahtia ollenkaan!
Kerran Marja-Leenalle on sattunut tapaturma kynttilöiden parissa. Eräänä jouluna tulitikkurasia syttyi tuleen hänen kädessään.
– En voinut pudottaa sitä lattialle, ettei kotimme syty tuleen. Juoksin ulos ja upotin käteni lumeen. Se teki kipeää monta viikkoa! En ole sen jälkeen sählännyt tulitikkurasioiden kanssa.
Pienenä tyttönä Marja-Leenalla oli tapana viedä kummitädilleen täytekakku jouluaattona. Hänen äitinsä teki kaikki lahjat käsin.
– Pehmeät paketit eivät olleet mistään kotoisin – tänä päivänä ne taas ovat luksusta, minulle paras joululahja ovat villasukat.
Serkut asuivat Marja-Leenan kanssa samassa pihapiirissä. Joulupukin tuloa jännitettiin yhdessä.
– Karkkeja ei paljon ollut, mutta kerran serkkuni perheen joulukuusessa oli Budabest-konvehteja koristeina. Ai että niitä teki mieli syödä!
– Joulupäivänä äitini ystävättäret, joilla ei ollut perhettä, tulivat meille kylään. Leikimme ja lauloimme ”tonttu-ukot hyppikää”.
”Tabletin varassa”
Marja-Leena rakastaa yhä valojen ja kynttilöiden loistetta talven pimeydessä. Hän muistaa aina kirjoittaa joulukortit läheisilleen.
– En tykkää lähettää tekstiviestejä, vaan haluan tehdä käsin kirjoitetun kortin. Joulu on hyväntahdon aikaa.
Marja-Leena muutti Kemiin 50 vuotta sitten, mutta hän on viettänyt yhtä kertaa lukuun ottamatta kaikki joulunsa Kemijärvellä yhdessä veljensä ja tämän perheen kanssa. Marja-Leenalla ei ole omia lapsia, ja hän asuu yksin.
– Olen saanut aina mennä heidän luokseen valmiiseen jouluun omakotitaloon Pöyliöjärven rannalle. Jos oikein hyvin käy, lämmitämme myös mökkisaunan.
Yhden joulun Marja-Leena on viettänyt Intiassa.
– Äiti oli juuri kuollut vuonna 1982. Se oli kamalin joulu, joka minulla on ollut.
Tänä jouluna Marja-Leena aikoo viettää naapurinrouvan kanssa aikaa jollain tapaa, ainakin hetken.
– Tänä vuonna jouluilo jää meille kaikille pääosin virtuaaliseksi – nyt vietetään uudenlaista joulua. Minulle tämä on ensimmäinen joulu, jonka saatan viettää yksin. Kokemus on uusi, huolestuttava.
– Uskon, että minulle tulee ikävä veljenpoikia. Onneksi on nykytekniikka, jonka avulla voidaan pitää yhteyttä. Elämä on tabletin varassa lähes kaikilla.
Marja-Leena toteaa, että jouluna läheisten läsnäolo on erityisen tärkeää.
– Joulu on perheen aikaa. Silloin voi olla vaikea sotkeutua ventovieraiden seuraan. Lapsuudessa vasta Tapaninpäivänä sai tavata muita ihmisiä kuin omaan sukuun kuuluvia.
Kynttilämeren ihailu
Marja-Leena koristelee oman kotinsa jouluiseksi, kuusen hän laittaa parvekkeelle.
Yleensä Marja-Leenan jouluaattoon kuuluvat riisipuuro, saunominen, syöminen ja joulupukin odottelu veljenpojan lasten kanssa. Marja-Leena käy haudoilla ja osallistuu jouluaaton kello 16 alkavaan hartauteen, mikä tuo hänelle levollisen olon.
– En voi koskaan jättää väliin kynttilän vientiä hautausmaalle. Siten muistan edesmenneitä ihmisiä, ja hiljennyn muistojeni kanssa kynttilää sytyttäessä. Jouluaattoillalla noin kello 22 paikkeilla käyn ihailemassa hautausmaan kynttilämerta.
Marja-Leenan joulupäiviin eivät kuulu runsaat lahjat.
– Luen kirjaa ja syön samalla suklaata. Lisäksi perinteenäni on salavoileivän syönti yöllä. Se on kinkku joululimpun päällä ”hörsykkeineen”!
Jouluaamuna Marja-Leena katsoo televisiosta jumalanpalveluksen.
– Muistan, kun lähdimme äidin kanssa joulukirkkoon kilometrin kävelymatkan päähän. Lunta oli satanut korkeiksi lumikinoksiksi, ja kirkko oli ahdas mustavaatteisista ihmisistä, Marja-Leena kertoo.
– Ei ollut tietoakaan hienosta hevosajelusta kirkkoon. Tuon jälkeen en ole enää noussut aamukirkkoon – lapsuudesta jäi jonkinlainen trauma.
Joululaulu: Sylvian joululaulu
Jouluruoka: Kinkku, graavattu siika ja lanttulaatikko
”Joulu on nyt erilainen”
Porin senioriyhdistyksen nettisivuista vastaava Erkki Lindholm, 74, aikoo viettää jouluaan pääosin kotona kahdestaan vaimonsa Eilan kanssa. Pariskunta on kuitenkin kaavaillut koronaturvallista vierailua toisen pojan luokse pääkaupunkiseudulle.
Joinakin vuosina Erkin ja Eilan pojat perheineen ovat tulleet jouluksi Poriin.
– Koronan vuoksi emme ole nyt kulkeneet kumpaankaan suuntaan kaupunkien välillä. Olemme käyttäneet Skypeä ja soittaneet videopuheluita keskenämme.
Erkin sisko asuu hänen lähellään Porissa, ja sisarukset aikovat tavata koronajouluna.
– Joulunviettooni on aina kuulunut Turun joulurauhan julistuksen katsominen televisiosta. Lisäksi katson Lumiukon. Ostamme kuusen, ja säävarauksella viemme kynttilät läheisten haudoille.
Kirkossa käyminen ei kuulu Erkin jouluaaton traditioihin, mutta ajoittain hän on käynyt adventtina kirkossa. Erkki osallistuu myös kauneimpien joululaulujen kuunteluun.
Joskus Erkki on toiminut joulupukkina.
– Joulu on minulle erityisesti perheen kanssa vietettyä aikaa. On kiva katsoa, miten lapsenlapset nauttivat joulusta. Joulupukkia jännitetään, ja lahjojen avaaminen saa silmät loistamaan.
Erkki toivoo, että hän pääsee koronajoulunakin todistamaan lastenlasten iloa pakettien parissa.
– Olen hyväksynyt, että joulu on nyt erilainen. Ei pidä ehdoin tahdoin altistaa ketään tartunnoille. On parempi perua menot kuin vaarantaa kenenkään terveyttä.
Jouluruoka: Perinteinen uunissa paistettu kinkku, vanhan ajan rosolli ja kalat kaikissa muodoissaan
Joululaulu: Sydämeeni joulun teen
Erkki Lindholm ja hänen vaimonsa Eila soittelevat videopuheluita jälkikasvunsa kanssa.
"Haikea olo iskee yhä"
Keski-Espoon senioreiden kulttuurivastaava Helena Sipola, 74, asuu yksin, mutta hänen kolme lastaan perheineen asuvat lähellä, samalla tontilla. Yhteiseen joulunviettoon on tavallisesti osallistunut 11 henkeä.
– Kaikki tulevat luokseni aamulla riisipuurolle. Pieniä lapsia on monta, joten aamupäivällä vanhemmat lähtevät heidän kanssaan luistelemaan tai mäkeen laskemaan.
Samaan aikaan Helena käy viemässä kynttilät haudoille. Jos hartaus sattuu olemaan tuolloin, hän osallistuu myös siihen.
– Haudoilla käynti on lapsuudenkodistani lähtöisin oleva tapa. Lapsuudestani muistan erityisesti hetken, jona tajusin, ettei joulupukkia ole. Joulupukki paljastui naapurin isännäksi.
Iltapäivällä lämmitetään sauna. Naiset menevät ensin, jotta he pääsevät laittamaan jouluateriaa yhdessä.
– Luemme jouluevankeliumin lastenlapsille ruokapöydässä ennen ruokailua. Olemme lukeneet evankeliumia myös eri murteilla. Olen Hämeestä kotoisin, edesmennyt mieheni oli Pohjanmaalta.
Helena syö nykyään vähän lihaa, ja hän on jättänyt joulukinkun iän myötä pois.
– Niveleni tulevat kipeiksi sianlihasta, siinä on varmaan niin paljon nitriittiä.
Ruokailun jälkeen vierailulle tulee joulupukki. Kun lahjat on jaettu, koittaa lautapelien peluun aika.
– Minulla on ollut tapana lähteä Espoon kirkkoon iltahartauteen kello 23. Kun on syönyt raskaasti, on kiva lähteä vähän jaloittelemaan. Lapset saavat poikkeuksellisesti leikkiä myöhään.
Ennen joulua Helena käy mielellään mahdollisimman monta kertaa kuuntelemassa kauneimpia joululauluja. Jouluaamun kirkko sen sijaan ei kuulu hänen traditioihinsa.
– Joulu merkitsee minulle rauhoittumista sekä yhdessäoloa lasten ja lastenlasten kanssa. En halua jouluna lähteä minnekään pois kotoani.
Helenan puoliso kuoli 11 vuotta sitten.
– Kun aikaa on kulunut, olen sopeutunut tilanteeseen. Silti haikea olo iskee yhä juhlapyhinä, ne ovat tuntuneet yksinäisiltä ilman miestäni.
Helena toteaa, että hänellä on elämänsä aikana ollut yksi ikävä joulu.
– Äitini kuoli 8. päivä joulukuuta, ja hautajaiset järjestettiin lähellä joulua. Olin aina käynyt jouluisin äitini luona. Perinne kuitenkin jatkuu: nyt lapset käyvät minun luonani.
Jouluruoka: Lanttulaatikko, kalat ja kalkkuna.
Joululaulu: Sydämeeni joulun teen
Helena Sipola rakensi piparkakkutalon lastenlastensa Minni Ahoniemen ja Saimi Sipolan kanssa.
Kuvassa ovat Helena Sipolan kaikki lastenlapset jouluisissa tunnelmissa joulupukin ja -muorin kanssa.
”Joulusauna on tärkein hetki”
Keuruun senioreiden puheenjohtaja Ilkka Niiranen on usein matkustanut jouluisin Lappiin. Nykyisin hänellä on mökki Ylläksellä.
– Olemme jouluisin olleet muualla kuin kotona. Korona-ajan joulu on kuitenkin vietettävä pääosin kotona. Syömme ja juomme viiniä vaimoni kanssa, Ilkka kertoo.
– Kun lapset olivat pieniä, olimme seitsemän joulua putkeen hotellissa Pallaksella. Nykyisin olemme vaimoni kanssa kahdestaan, ja olemme käyneet jommankumman tyttären luona päiväreissulla pääkaupunkiseudulla.
Kerran Ilkka perheineen vietti joulua Teneriffalla. Joulu palmujen alla jäi miehen mieleen. Hän pohtii, että voisi joskus toisenkin kerran juhlia joulua ulkomailla.
Joulu on Ilkalle ensisijaisesti rauhoittumisen aikaa.
– En käy joulukirkossa, en ole pitkään aikaan kuulunut kirkkoon. Joulusauna aattona iltapäivällä on minulle tärkein hetki.
Jouluruoka: Kinkku, graavattu lohi ja siika sekä porkkana- ja lanttulaatikko, imelletty perunalaatikko
Joululaulu: Joulukuusi
Ilkka Niiranen aikoo viettää joulua yhdessä vaimonsa kanssa pääosin kotosalla.
”Lapsista suuri ilo”
Kuusenhaku omasta metsästä, kynttilät läheisten muistoksi hautausmaille, joululounas rosolleineen ja laatikoineen. Oulun kansallisten senioreiden puheenjohtaja Pirjo Bastman viettää joulua perinteisesti oman perheensä kanssa.
– Koronajoulua emme voi viettää koko suuren sukulaisporukan voimin, vaan tapaamme toisiamme pienissä ryhmissä, Pirjo kertoo.
Hän on elämänsä aikana asunut usealla paikkakunnalla, joten hänellä on ystäviä ympäri Suomen.
– Lähetämme perinteiset, vanhan ajan joulukortit kaikille.
Aatonaattona Pirjolla on ollut tapana käydä Oulun tuomiokirkon Pohjan Laulun joulukonsertissa. Samaan aikaan kinkku on paistunut leivinuunissa. Ensimmäiset viipaleet syödään myöhään illalla konsertin jälkeen.
– Jouluaamuna käymme kello seitsemältä Oulujoen kirkossa. Joulu on ensisijaisesti Jeesuksen syntymän juhla. Jouluaamun kirkko luo tunnelmaa virsineen.
Lapset perheineen vierailevat joulutradition mukaisesti Pirjon ja hänen puolisonsa luona. Lastenlasten iloksi joulupukki käy aattoiltana tuomassa lahjat.
Korona-ajasta huolimatta Pirjo aikoo tavata jälkikasvuaan jollain tapaa.
– Lapsista on suuri ilo jouluna.
– Joulu on minulle rauhoittumisen aikaa – silloin saa hengähtää. Kinkun paistaa mies, minä valmistelen melkein kaikki muut jouluruoat.
Lisäksi sauna kuuluu erottamattomasti Pirjon jouluaattoon.
– Mies tekee kesällä kolme koivuvastaa ja minä pakastan ne. Yksi pakastettu vasta käytetään joulusaunassa, yksi uudenvuodenaattona ja kolmas keväällä pääsiäisen aikoihin, kun menemme mökin savusaunaan ensimmäisen kerran. Pakastettu vasta tuntuu tuoreelta!
Jouluruoka: Makea lanttulaatikko ja itse paistettu oikea kinkku, lohta useassa muodossa sekä riisipuuro ja sekahedelmäsoppa jälkiruoaksi
Joululaulu: En etsi valtaa, loistoa
Pirjo Bastman pakastaa kesällä koivuvastan jouluaaton saunaa varten.