VIHREÄ IRLANTI

VIHREÄ IRLANTI

Järvenpään kansallisten senioreiden kevätmatka tehtiin 23.-27.4.2024.

Nousimme taksiin 23.4. kello 5.20. ja liikkeelle tyhjille kaduille. Lunta satoi Helsingissä ravakasti myös 50 vuotta sitten. Vartin päästä kuljettaja kertoi, ettei pääkaupungista löydy yhtään vapaata pirssiä. Seurue kokoontui sittenkin ajoissa. Koneessa odottelimme pääsyä siipien jäänpoistoon ja ilmaan neljä tuntia, joten Belfastissa kaupunkikierros siirtyi toiseen ajankohtaan. Kukaan ei hermostunut. Kattaus Belfastissa: Antrimissa Giant’s Causeway ja Titanic Experience-näyttely. Dublinissa: Pearse Lyon – viskitislaamo, Guinness Storehouse ja EPIC-näyttely. Myös hyvin paljon muuta siirtymillä ja kaupunkikierroksilla. Täydellisten hotelliaamiaisten lisäksi söimme yhdessä paikallisissa hyvin valituissa ravintoloissa ja pubeissa kirsikkana kakun päälle illallinen irlantilaistunnelmissa Merry Ploughboys pubissa. Erinomainen Leila-opas tiesi Irlannista kaiken. Keväinen vihreys ihastutti. Lehmät ja lampaat laiduntavat ulkona kymmenen kuukautta vuodesta. Hieno reissu rennoissa tunnelmissa!