Ulvilan seniorit pesäpalloilee

Ulvilan seniorit pesäpalloilee

Pelata voi myös katsomosta käsin.

Olimme jo 4.kerran kannustamassa kotijoukkuettamme Ulvilan Pesä-Veikkoja (UPV) voittoon. Kutsuimme naapuriyhdistyksiemme Nakkilan ja Harjavallan senioreita mukaan ’pelaamaan’.
Toimimme ottelun isäntinä: VIP-tila&-tarjoilut&-katsomo, pelinjohtajan pelikatsaus, leikkimielinen 1.erän pelitilan arvonta, yhdistyksemme edustajan avausheitto ja joukkueiden kahden parhaan pelaajaan palkitseminen Käsis-kerhomme tuotteilla.
Saamme näin toimintaamme näkyväksi/kuuluvaksi. Pelin aikana kuulutetaan useaan kertaan nimeltä pelin isännöijä sekä sloganiamme Elämäniloa ja voimaa ja Tule mukaan, älä jää yksin.
14.7. pelasi miesten suomensarjan etelälohkon UPV Ulvilasta ja PuMu Helsingistä. 1. erän jälkeen tilanne oli 1-5. Lopussa UPV sai siivet alleen, tilanne kääntyi jännittävien vaiheiden jälkeen Ulvilan voittoon 2-1.
Lopputunnelmissa kuului toteamuksia, että tämähän oli hauskaa, voimme tulla uudestaan.