Turkulaistunut Hissu Kytö, 73, on auttanut vuosia Suomeen muuttaneita naisia – yhteen aikaan hän sai tappouhkauksia: "Kerran luoti oli tiputettu postilaatikostani"
Hülya eli Hissu Kytö, 73, auttaa Suomeen muuttaneita naisia DaisyLadies-yhdistyksen toiminnanjohtajana. Aikoinaan hän rakastui suomalaismieheen New Yorkin lentokentällä. Noin 50 vuodessa Hissu on onnellisesti turkulaistunut.
Teksti: Tiina Saari
Kuvat: Hissu Kydön kotialbumi, Anays Piirainen & DaisyLadies
Kun Hülya oli valmistunut ylioppilaaksi Istanbulin kaupungissa Turkissa, hän matkusti enonsa luo Teksasiin. 1960-luvulla oli vielä harvinaista, että nuori nainen lähti yksin ulkomaille. Hülyalle valinta oli luonteva. Hän oli aina ollut rohkea oman tiensä kulkija.
Hülya aikoi opiskella kemiaa Amerikassa.
– Minulla oli isoja haaveita, halusin olla Marie Curie. Yritin opiskella englantia ahkerasti.
Hülya oli Teksasissa pari vuotta, kunnes hän sai kotoaan kirjeen. Siinä kerrottiin, että isä oli sairastunut. Kirje oli kehotus tulla heti takaisin Turkkiin. Hülya lensi oitis Teksasista New Yorkiin.
– Kun odotin lentokentällä vaihtolentoa, vaalea mies ilmestyi eteeni ja kysyi, saako hän istua viereeni.
Hülya katsoi ympärilleen. Portilla ei ollut juuri ketään, joten vapaita paikkoja olisi ollut muuallakin. Hän antoi miehelle luvan liittyä seuraan.
Mies oli ollut työmatkalla Kanadassa ja oli palaamassa takaisin kotimaahansa Suomeen.
– Meillä oli kummallakin lento New Yorkista Lontooseen, ja istuimme sattumalta vierekkäisillä paikoilla koneessa. Se oli kohtalo.
Mies oli Hülyan tuleva aviomies.
Kun kaksikon tiet erosivat Lontoossa, he vaihtoivat osoitteita kirjeiden kirjoittamista varten.
Istanbulin lentokentällä Hülyaa odotti yllätys. Isä oli häntä vastassa siellä.
– Selvisi, että vanhempani olivat valehdelleet. He olivat ajatelleet, että jos olisin pitkään Amerikassa, menisin naimisiin jonkun pakanan kanssa ja en tulisi enää takaisin.
Hülya oli vihainen vanhemmilleen, mutta onneksi hän pääsi sihteerin töihin kanadalaisyhtiöön. Hän alkoi kirjoittaa kirjeitä tapaamalleen suomalaismiehelle.
Yhtenä päivänä Hülyan esimies ilmoitti, että mies on Istanbulissa. Suomalaismies oli soittanut Hülyan pomolle ja kertonut tulostaan. Hülya sai parin päivän loman.
– Menin ihan sekaisin! Suomalaismies tuli taksilla työpaikkani eteen, ja työkaverini menivät ulos katsomaan häntä.
Tuolla kerralla Hülya ei vienyt miestä kotiinsa näytille.
– Isäni olisi tehnyt minusta jauhelihaa.
Paketissa kihlasormus
Vähän ajan kuluttua Hülya sai ilmoituksen postitse saapuneesta paketista. Hän pyysi isäänsä hakemaan suomalaismiehen lähetyksen tullista.
– Selvisi, että paketissa on kihlasormus. Isä joutui maksamaan paketin, ja kotona hän heitti sen olohuoneen lattialle. Sain kontata sormuksen perässä, Hülya kertoo.
– Olin ikionnellinen, mutta isä huusi kuin palosireeni. Äiti ei tiennyt, mitä olisi sanonut. Kuuteen kuukauteen isä ei puhunut kanssani mitään.
Hülyan isoisä, perheen vanhin, halusi keskustella suomalaismiehen kanssa Istanbulissa. Isoisä arvioi, että mies on kunnollinen. Hülya suostui kosintaan, ja lopulta isäkin leppyi. Häiden jälkeen nuoripari matkusti Kanadaan.
Toukokuussa 1971 Hülya asettui Turkuun miehensä kanssa perustamaan perhettä. Hän muistaa yhä ensimmäisen mielikuvansa Suomesta.
Sää oli kaunis, ja Hissu odotti esikoistaan.
– Pyysin miestäni viemään minut keskustaan, asuimme lähellä satamaa. Kävelimme noin 20 minuuttia, kunnes kysyin, missä se keskusta on. Mies vastasi, että olimme menneet jo ohi.
Hülya nauraa. Hänestä tuntui, että kaupungissa asui vain kourallinen ihmisiä. Muita maahanmuuttajia ei ollut Turussa ollenkaan, vain muutamia romaneja.
– Minulla oli pitkä, musta tukka. Ihmiset tuijottivat erinäköistä ilmestystä ja mietin, mitä vikaa minussa on.
Hülyan sukunimi oli vaihtunut Kytöön, ja pikkuhiljaa myös hänen etunimensä muuttui suomalaiseen suuhun sopivaksi. Hülyasta tuli Hissu.
– Yksinäisyys oli minulle vaikeinta. Ympärilläni oli ihmisiä, mutta en ymmärtänyt heitä. Väsytti seurata suiden liikkeitä ja ilmeitä sekä yrittää tulkita, puhuivatko ihmiset hyvää vai huonoa asiaa.
Aluksi Hissu vertaili mielessään suomalaista ja turkkilaista kulttuuria.
– Ruoka oli ihmeellistä, erityisesti maksalaatikko. En tiennyt, oliko kyse pää- vai jälkiruoasta.
Pariskunta sai kaikkiaan kolme lasta.
– Hiekkalaatikossa opiskelin murheellisen ja murteellisen suomen kielen. Tiedän puhuvani päin mäntyä, en hionnut kielitaitoani täydelliseksi. Uskon, että minua ymmärretään silti.
Hissu puhuu suomea turkulaisittain ja käyttää usein täytesanoja, kuten ”tämmöttis”.
– Elekieli, kunnioitus ja ihmisarvon osoittaminen ovat kieltä tärkeämpiä.
Töitä ja tappouhkauksia
Hissu sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1974. Presidenttinä oli Urho Kalevi Kekkonen.
– En ikinä unohda sinetöityä kirjettä, jossa presidentti ilmoitti ottavansa minut Suomen kansalaiseksi, Hissu sanoo.
– Kun näin televisiossa Harri Holkerin, ihastuin häneen heti. Päätin, että minun on liityttävä tämän herran puolueeseen.
Politiikasta kiinnostunut Hissu otti asioista selvää ja marssi suoraan kokoomuksen Turun toimistoon. Siellä hän ilmoitti olevansa käytettävissä töihin.
– Minusta tuli kokousten kahvinkeittäjä. Sain tavata muun muassa Sauli Niinistön, Ilkka Kanervan ja Maija Perhon – he kaikki ovat juoneet minun kahviani tai teetäni.
Hissusta tuli kokoomuksen jäsen vuonna 1974. Seuraavana vuonna hänet kutsuttiin mukaan perustamaan Suomi–Turkki-seuraa, jonka puheenjohtajaksi Hissu valittiin. Hän liittyi myös Unicefiin ja toimi yli kymmenen vuotta Turun paikallisyhdistyksen puheenjohtajana.
– Yritin rakentaa siltoja eri suuntiin ja oppia siitä, mikä on tärkeää suomalaisille.
”Minusta ei voi koskaan tulla täysin suomalaista. Mutta olen asunut Suomessa 50 vuotta ja sopeutunut hyvin.”
Hissu työllistyi kanslistiksi Turun kaupungin kouluvirastoon.
Suomeen alkoi saapua pakolaisia ensin Chilestä, sitten Vietnamista. Hissu ryhtyi kanslistin työnsä lisäksi ammattikurssikeskuksen pakolaissihteeriksi. Hän huomasi, että vietnamilaiset kaipasivat paikkaa, jossa he voivat viettää yhdessä aikaa.
Tästä Hissu sai idean. Hän perusti Turkuun kansainvälisen kohtauspaikan vuonna 1989. Kaupunki otti sen omakseen, ja Hissusta tuli kohtauspaikan johtaja. Hän luopui virastaan kouluvirastossa.
Samoihin aikoihin Hissu erosi aviomiehestään. Pariskunnalla oli erimielisyyksiä siitä, onko Hissun paikka kotona vai työelämässä.
– Olin alkanut viihtyä ja onnistua työssäni. Valitsin työn.
Hissu kiersi ympäri Suomen perustamassa kansainvälisiä kohtauspaikkoja, kunnes alkoi 1990-luvun lama. Maahan saapui iranilaisia ja somalialaisia pakolaisia. Suomalaisten asenteet muuttuivat entistä kovemmiksi.
– Paha olo tuntui kaatuvan pakolaisten niskaan.
Hissu alkoi saada monenlaisia tappouhkauksia. Väkivallalla uhkailu kohdistui myös hänen lapsiinsa. Joku täytti Hissun auton pakoputken sinitarralla.
– Kerran luoti oli tiputettu postilaatikostani. Sen mukana oli lapulle kirjoitettu viesti: ”Tämä on kohta sinun kallossasi”. Samaan aikaan kävin läpi avioeroa. Tämä kaikki oli minulle liikaa – vahva täti mureni.
Hissu joutui pitkälle sairauslomalle, ja sen jälkeen hän jäi työkyvyttömyyseläkkeelle.
”Työ on yksi lapseni”
Vuonna 1999 Turkkiin iski tuhoisa Izmitin maanjäristys. Hissu kokosi voimansa ja lähti paikan päälle auttamaan.
– Näin, että ihmiset olivat menettäneet kaiken, mutta he halusivat silti elää, löytää itselleen kodin sortuneen tilalle. Tunsin herääväni uudelleen eloon.
Hissu ryhtyi työskentelemään Suomen ulkoministeriön pestissä YK:n pakolaisjärjestössä Turkissa. Hissu avioitui turkkilaisen miehen kanssa, mutta pian hänelle iski ikävä Suomeen.
– Olin liian suomalaistunut elääkseni Turkissa. Naisen asema on huono Turkissa, ja turkkilainen ajatustapa ei enää sopinut minulle, Hissu kuvaa.
– Suomessa voin esimerkiksi mennä Vaakahuoneelle keskellä päivää ja juoda lasillisen. Kukaan ei ajattele, että olisin huono nainen.
Hissu palasi Turkuun ja perusti Suomen ensimmäisen maahanmuuttajataustaisten naisten yhdistyksen DaisyLadies ry:n.
– Koska minulla itselläni on joskus ollut vaikeaa, haluan auttaa vuorostani toisia naisia.
Yhdistyksen tavoitteena on parantaa Suomeen muuttaneiden naisten asemaa ja lisätä heidän osallisuuttaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Hissu on edelleen yhdistyksen toiminnanjohtaja. Hän haluaa saada Suomeen muuttaneiden naisten äänet kuuluviin.
– Yritän olla maahanmuuttajataustaisille naisille äiti, sosiaalityöntekijä, isosisko – mitä vain. Työ on yksi lapseni, vaikka olen 73-vuotias! Niin kauan kuin pystyn ajattelemaan, liikkumaan ja terveyteni sallii, teen töitä.
Tottelematon
Hülya syntyi Istanbulissa Turkissa vuonna 1947. Isä työskenteli valtion virassa, äiti opetti käsitöitä. Hänellä oli kolme siskoa. Hissu kuvailee lapsuuttaan onnelliseksi, vaikka isä oli ankara. Jalkapallomatsit yhdistivät heitä.
– Olin lapsena tottelematon, kuten olen edelleen. En halua elää muiden käskyjen mukaan. Minun on ainakin ymmärrettävä kieltojen perustelut.
Teini-ikäisenä Hissu kuului viiden ystävän jengiin, jolla oli mustat nahkatakit yllään ja aurinkolasit silmillään.
– Jos lyötiin vetoa, uskaltaako joku tehdä jotain hullua, minun oli aina voitettava.
Hissu huijasi esimerkiksi, että hänellä on umpisuolen tulehdus. Tyttö näytteli niin hyvin, että hänet vietiin sairaalaan saakka.
– Kokeilin kaikkea laidasta laitaan – ja en kadu mitään!
Nykyisin Turun senioreihin kuuluva Hissu viihdyttää lastenlapsiaan seikkailuistaan kertomalla. Hissu sanoo, että turkkilaisuus näkyy hänessä eritoten voimakkaina tunteina.
– Olen toivonut, että minusta tulisi vanhemmiten maltillinen, mutta en kykene siihen.
”En ole Marsista!”
Hissu ei pidä siitä, että Suomessa maahanmuuttajia käsitellään yhtenäisenä massana. Hänen mielestään sanat ”mamu” ja ”kantasuomalainen” tulisi unohtaa.
– Olen muuttanut Turkista Suomeen, joten olen suomenturkkilainen. Olen ollut koko ajan Maassa – en ole tullut Marsista!
– Minusta ei voi koskaan tulla täysin suomalaista. Esimerkiksi puhun liikaa. Mutta olen asunut Suomessa 50 vuotta ja sopeutunut hyvin. Olen onnellinen, ja yritän olla hyvä kansalainen.
Hissun mielestä suomalaiset ovat joskus liian sinisilmäisiä maahanmuuttajien suhteen. Kristityn Suomen kulttuuri ei miellytä kaikkia tulijoita.
– En hyväksy sitä, että maahanmuuttaja alkaa vaatia asioita Suomelta. Suomi ei voi muuttua Turkiksi, Syyriaksi eikä Iraniksi. Miksi maan edes pitäisi muuttaa omaa kulttuuriaan?
– Kun Suomi on tarjonnut kodin, rauhan, mahdollisuuden ja luottamuksen, on maahanmuuttajan näytön paikka. On elettävä kunkin maan tapoja kunnioittaen. Jos sitä ei tee, on olemassa toinenkin ovi.
Hissu näkee, että paras ja ainoa keino saada ihmiset kotiutumaan Suomeen on antaa heille omat kasvonsa. Kohdella jokaista yksilönä.
– Toivon, että maahanmuuttajanuoret voisivat yhtä lailla opiskella eri ammatteihin korkeakouluissa. Kaikkia ei pidä ohjata lähihoitajiksi, autonkuljettajiksi tai ravintoloitsijoiksi!
Hissu suunnittelee DaisyLadies-yhdistyksen toimintaan lisää sukupolvien välisiä kohtaamisia. Hän haluaa auttaa nuoria rakentamaan siltoja kahden kulttuurin välille.
– Visioni on laittaa kaikki ikäryhmät saman katon alle. Nuoret opettaisivat vanhoja ihmisiä hoitamaan pankkiasioita verkossa. Ikäihmiset taas voivat auttaa nuoria ymmärtämään, keitä he ovat. Vasta itsensä tuntemisen jälkeen voi omaksua toisen kulttuurin.
