Matkalla senioriliiton kanssa – matkakertomuksia ja tulevia matkoja

Matkalla senioriliiton kanssa – matkakertomuksia ja tulevia matkoja

Matkakumppaniemme tuottamilla matkoilla pääsee lähelle ja kauas. Monipuolisuus, sopivuus senioreille sekä vastuulliset matkanjärjestäjät ovat matkojem

Opastetut matkat lähellä ja kauas

Senioriliiton matkatarjonnassa on mukana myös opastettuja kaupunkimatkoja. Matkat suuntautuvat yleensä joko lähialueille tai kauemmaksi Eurooppaan. Viimeisen kaupunkimatka oli alkuvuodesta keväiseen Gdanskiin. Valitettavasti lumimyrsky Helsingissä sotki suunnitelmia heti alkuunsa, kun Finnairin lento Gdanskiin peruttiin.

Matkaan kuului kolmoiskaupungin kierros Gdansk – Sopot – Gdynia jossa matkailijat pääsivät tutustumaan kolmeen Puolan rannikkokaupunkiin. Nämä kaupungit muodostavat kokonaisuuden, jossa yhdistyy niin liikekeskukset, satamat kuin suositut lomanviettopaikat ja rannat!

Eipä ole matkaa Euroopan kohteessa ilman linnavierailua, joka kuului myös tähän matkaan. Malborkin linna, ristiritariajan linna, on perustettu vuonna 1274 ja se on ollut vuodesta 1997 Unescon suojelukohde.

Tulevana syksynä meillä on Matkapoikien kautta tulossa opastettu matka Uppsalaan 12.-15.8.2024 sekä opastettu matka Euroopan kulttuuripääkaupunkiin Tarttoon 28.-30.9.2024! Matkat voi varata Matkapojilta!

Vaellusmatka Andorraan

Senioriliiton vaellusmatkat toteutetaan yhteistyössä Matkapoikien ja liikuntamatkojen kanssa. Viimeisin matka suuntautui hieman harvinaisempaan kohteeseen, Espanjan pohjoisosissa sijaitsevaan vuoristoiseen Andorraan.

Andorra on ruhtinaskunta Pyreneitten vuoristossa. Väestöä on noin 86 000. Kulttuurillisia vaikutteita on tullut niin Espanjasta kuin Ranskasta. Matkamme aikana pääsimme tutustumaan paikalliseen historiaan kulttuuriin ja luontoon.

Vaellusmatkoilla reititys on suunniteltu siten, että se sopisi mahdollisimman hyvin seniorimatkailijoille. Andorrassa reitit kulkivat vuoristossa tai vuonoissa seuraten paikallisia reitistöjä. Välillä ryhmä jaettiin useampaan osaan, jolloin kaikki pääsivät etenemään sopivaan tahtiin.

Komeissa ja henkeäsalpaavissa maisemissa pääsimme näkemään niin vuoristoelämää kuin myös luonnon monimuotoisuutta ja vuoristosään oikkuja. Pienet vesikuurot ja jopa lumisade saattelivat muutamaa vaellustamme. Pääosin sää suosi matkalaisia.

Paikallinen ruokakulttuuri, historia ja elämä tuli myös tutuksi. Andorra on kehittynyt esimerkiksi rakentamisen puolesta varsin myöhään, joten valtaosa rakennuskannasta on varsin modernia. Paikallinen ruokakulttuuri on varsin maanläheistä ja siinä näkyy niin vuoristolaiselämä kuin Espanjan ja Ranskan vaikutukset.

Syksyn 2024 vaellusmatka

Seuraava vaellusmatkamme suuntaa Kitzbühelin maisemiin 8.-13.9.2024. Käytössämme on hotellissa joka ilta sauna ja uima-allas. Patikat ovat suunniteltu pituudeltaan joustavaksi ja niitä mahdollista muokata ryhmän kunnon ja motivaation mukaan. Ryhmä voidaan tarvittaessa myös puolittaa ja osa voi patikoida pitempään ja osa ottaa lyhemmät reitit.

Jos sinua askarruttaa vaellusmatkamme ohjelmasisällöt tai itse vaellus, voit kysyä asiasta suoraan Liikuntamatkojen Jouni Parkkalilta (puh. 0400 409 837, jouni.parkkali@liikuntamatkat.fi). Mukaan kannattaa lähteä, sillä jokainen senioreiden vaellusmatka on uniikki. Ota mukaan reipas matkafiilis ja kävelysauvat!


Jokiristeily
Jos haluat matkustaa senioreiden kanssa rauhalliseen tahtiin ja jokimaisemia ihaillen, on jokiristeily juuri sinulle sopiva matkustusmuoto. Tänä syksynä jokiristeilymatkamme suuntautuu Tonavalle.

Jokilaivalla matkaaminen on ennen kaikkea vaivatonta, helppoa ja mukavaa. Senioriliiton ensimmäisellä jokiristeilyllä vuonna 2022 reitillä Frankfurtista Amsterdamiin oli mahdollisuus ihailla Reinin maisemia laivan kyydistä. Idyllisin jokiosuus alkaa Mainzin jälkeen ja jatkuu Koblenziin. Se on kelpuutettu Unescon maailmanperintökohteeksi historiallisine pikkukaupunkeineen, linnoineen ja viiniviljelyksineen.

Matkalla pääsi tutustumaan erilaisiin kaupunkikohteisiin sekä paikalliseen kulttuuriin. Iltaisin saimme syödä maittavat illalliset jokilaivan ravintolassa.

Tulevan syksyn jokiristeily Kristinan kanssa: Historian ja kulttuurin Tonava 22.-29.9.2024

Tulevan syksynä voit nauttia upeista pääkaupungeista, hienoista historiallisista nähtävyyksistä ja joenvarren levollisista maisemista Tonavan jokiristeilyllä 22.-29.9.2024. Risteily alkaa Saksasta, Passaun kaupungista, jonka barokkiarkkitehtuuri huokuu menneen maailman loistoa. Pieni ja idyllinen Dürnstein sijaitsee kuvankauniin Wachaun laakson syleilyssä. Seuraavana on vuorossa Wien, jonka hienostunut ilmapiiri on aivan omansa. Katsele suurellista arkkitehtuuria, aisti klassikkokahviloiden tunnelmaa ja vietä iltaa klassisen musiikin konsertissa.

Viehättävä Esztergom on Unkarin vanhimpia kaupunkeja ja kuuluisa vaikuttavasta basilikastaan. Sitten houkutuksiaan tarjoilee ihastuttava kylpyläkaupunki Budapest. Kulje kävelykadun kaupoissa ja kahviloissa, poikkea kauppahalliin ja linnakukkulan vanhoille kujille. Bratislavasta kohtaat pastellinsävyisen vanhankaupungin, joka on oikea herkkupala autottomine katuineen ja komeine aukioineen. Ennen risteilyn päätöstä odottaa Melkissä vielä maineikas barokkiluostari.

Tulevan syksyn matkatarjonnassa lisäksi

Matkapojat: Senioriliiton Irlannin kiertomatka Galway ja Dublin 9.10.-13.10.2024
Matkapojat: Senioriliiton sadonkorjuuristeily Ahvenanmaalle 20.-22.9.2024
Matkapojat: Senioriliiton joulutorimatka Visbyhyn 30.11.-2.12.2014

 

Mistä löydät senioriliiton matkat?

Ajankohtainen matkatarjontamme kumppaniemme kanssa on aina löydettävissä osoitteessa www.senioriliitto.fi/matkat. Matkoja mainostetaan tämän lisäksi Patina-lehdessä sekä osana sähköistä jäsenkirjettä, joka lähetetään senioriyhdistysten jäsenille noin joka toinen viikko!

Ota yhteyttä matkanjärjestäjäkumppaneihimme ja kysy senioriliiton matkoja!

MATKAPOJAT
Soittamalla: 010 2323 200 ma-pe 9–16
Sähköpostitse: myyntipalvelu@matkapojat.fi
Netissä: www.matkapojat.fi/senioriliitto

KRISTINA CRUISES
Soittamalla: puh 05 – 211 44
Sähköpostitse: info@kristina.fi
Netissä: www.senioriliitto.fi/matkat