Kirjallisuuspiiri lapualaiseen tapaan
22 vuotta sitten perusti Sirkka-Liisa Sievänen Lapuan kansallisten senioreiden kerhoksi kirjallisuuspiirin.
Äskeisessä vuoden vaihteessa oli tultu siihen, että jäljellä olevat jäsenet lopettivat kerhon toiminnan ikänsä ja terveytensä vuoksi. Siinä vaiheessa kuudesta jäsenestä kolme oli ollut mukana alusta asti. Jäseniä oli toki ollut matkan varrella huomattavasti enemmän.
Pitkälti yli 200 kirjaa ehti piiri lukea ja käsitellä. Valikoima sisälsi eniten uutta kaunokirjallisuutta, mutta myös klassikoita, runoja ja jopa dekkareita. Pääasiassa Sirkka-Liisa valitsi kirjat, luki ne vähintään kahteen kertaan ja valmisteli keskustelun istuntoihin.
Kirjalisuuden rinnalla toisinaan katsottiin elokuvia tai näytelmiä ja keskusteltiin niistä, taikka osallistuttiin keskustelutilaisuuksiin tai runotapahtumiin. Korona-aikana jopa tuotettiin omista tanka-runoista koottu vihkonen Toivonsäkeitä.
Tämän piirin kertomus antaa Lapuan senioreille velvoitteen kehitellä kulttuurisisältöinen kerho sen tilalle!