Kesäkausi on huijareiden kulta-aikaa

Kesäkausi on huijareiden kulta-aikaa

Kesäkauden alettua moni on joutunut huomaamaan, että myös huijarit eri kanavissa ovat aktivoituneet. Keinot saada potentiaalinen uhrin haksauttamiseen ovat yksinkertaiset: luottamus, kiire ja painostaminen.

Teksti: Petri Rytkönen, lainaukset www.huijaamaton.fi 

Mitä jokaisen seniorin on hyvä tietää aiheesta näin kesällä? Kuinka välttää huijaukset ja mikä onkaan Finanssiala ry:n Huijaamaton -kampanja? Se selviää alta. 

Yhdistyksiin kohdistuvat sähköpostihuijaukset

Senioriyhdistyksiin on jälleen kohdistunut huijausyrityksiä sähköpostitse. Näitä kutsutaan ns. toimitusjohtajahuijauksiksi sillä niitä kohdistuu eri muodoissaan yhdistysten lisäksi yrityksiin. 

Menneinä vuosina meillä on ollut tapauksia, joissa puheenjohtajaksi tekeytyvä taho yrittää saada taloudenhoitajan maksamaan jonkin laskun nopeasti. Tämän viestin on yleensä tunnistanut siitä, että se on kirjoitettu huonolla suomen kielellä ja käyttäjälle päätyypillisellä tavalla.

Vastaavia huijauksia on tullut myös yksityishenkilöille mutta niiden sisältö on saattanut olla esimerkiksi sellainen, jossa viestin lähettäjä tekeytyy uhrin tuntemaksi henkilöksi ja pyytää nopeaa rahallista apua. Syynä on saattanut olla esimerkiksi ryöstö ulkomaan matkalla. 

Tänä kesänä huijausta yritetään jo astetta taitavammin. Taloudenhoitaja tai hallituksen jäsen on saattanut saada sähköpostin, jossa puheenjohtaja pyytää olemaan nopeasti yhteydessä ainoastaan vastaamalla kyseiseen sähköpostiin. Sähköpostiosoite on lähes identtinen oikeaan sähköpostiin verrattuna. Jatkoviestittelyssä puheenjohtajaksi tekeytyvä huijari pyytää nopeasti ostamaan jotain tiettyjä sähköisiä lahjakortteja palkitsemista varten. 

Miten voin suojautua yhdistyksessä sähköpostihuijauksilta?

Temppu on yksinkertainen. Soita henkilölle, jonka nimissä viesti on tullut. Älä kuitenkaan soita numeroon tai vastaa sähköpostiosoitteeseen, joka mahdollisesti näkyy huijausviestissä, vaan katso puhelinnumero esimerkiksi yhdistyksen nettisivuilta tai Fonectasta. 

Älä vastaa viestiin. Ole yhteydessä henkilöön, jonka nimissä huijausviesti on tullut. Ilmoita huijausviestistä muulle yhdistyksen hallitukselle, jossa mahdollisesti toimitte henkilön kanssa. 

Tärkeää on myös, ettei yhdistyksen taloudenhoitaja laita maksuun mitään sellaista laskua, joka tulee kiireellä ja heti maksettavaksi vaan varmistaa laskun oikeellisuuden soittamalla puheenjohtajalle. 

Somehuijaukset

Edellisvuosien tapaan myös somehuijarit ovat liikkeellä. Erona on se, että kommenttikentässä juuri sinua ihaileva ja kaveripyyntöä pyytävä kommentoija ei olekaan enää yhdysvaltalainen kenraali vaan suomalaisen oloinen henkilö kuvineen ja nimineen. Nämä ovat yksiselitteisesti huijareita ja heidän viesteihinsä ei tue vastata tai kaveripyyntöä heille lähettää. Sydän- ja ruusuemojeista huolimatta, he haluavat sinulta vain rahaa ja henkilötiedot. Älä siis haksahda romanssihuijareihin. He haluavat hyödyntää uhrinsa yksinäisyyden tunnetta ja kumppanin kaipuuta. 

Yhdistyksiin taas kohdistuu viestittelyä, jossa tekeydytään esimerkiksi Metan tai Facebookin asiakaspalveluksi ja uhataan profiilin tai sivun sulkemisella. KAIKKI nämä viestit ovat roskapostia, eikä niissä olevia linkkejä tule missään nimessä painaa. Meta ei ota yhteyttä viestien kautta. 

Verkkopankkihuijaukset

Älä koskaan anna verkkopankkitunnuksiasi kenellekään. Pankki, poliisi tai mikään viranomainen ei pyydä tunnuksia ylipäätään tietoonsa. Ei sähköpostissa, puhelimessa, tekstiviestitse tai edes asuntosi ulko-ovella.  

Huijaamaton -kampanja apunasi!

Finanssiala ry:llä on alkanut Huijaamaton -kampanja, jonka tavoitteena on auttaa juuri sinua tunnistamaan huijauksen ennen kuin huijari tunnistaa sinut! Tutustu kampanjaan osoitteessa www.huijaamaton.fi

Alla lainauksena kampanjalta nyrkkisäännöt huijauksien välttämiseksi: 

NYRKKISÄÄNNÖT – MUISTA AINAKIN NÄMÄ

  • Varo sähköpostilla tai tekstiviestillä tullutta linkkiä. Älä avaa epäilyttävää linkkiä ollenkaan. Ylipäätään linkkien kautta ei tulisi kirjautua pankkitunnuksilla mihinkään.
  • Älä luovuta verkkopankkitunnuksiasi tai salasanojasi kenellekään – muista, että pankki tai viranomainen ei koskaan pyydä pankkitunnuksiasi eikä tarvitse niitä mihinkään.
  • Pankkitunnuksesi on tarkoitettu vain sinun käyttöösi. Älä anna niitä kenellekään.
  • Älä mene pankin, viranomaisen, postin, verottajan tms. verkkopalveluun hakukoneen avulla.
  • Varmista, että päädyt oikealle sivulle kirjoittamalla itse koko verkko-osoite selaimen osoitekenttään tai käyttämällä palveluntarjoajan mobiilisovellusta.

Jos erikoinen tai epäilyttävä viesti näyttää tulevan läheiseltäsi tai tutulta, tarkista viestin aitous häneltä käyttämällä jotain muuta yhteydenottotapaa.

Lähde: https://www.huijaamaton.fi/#nyrkkisaannot

VÄLTÄ HUIJAUKSET!

KUN SAAT HIEMANKIN EPÄILYTTÄVÄN TARJOUKSEN TAI VIESTIN, KYSY NÄMÄ KYSYMYKSET ENNEN KUIN TOIMIT:

  • Mistä sähköpostiosoitteesta/suuntanumerosta viesti tuli?
  • Odotitko saamaasi viestiä?
  • Viestisikö suomalainen viranomainen näin?
  • Onko tekstissä kirjoitusvirheitä tai muuten outoa kieltä?
  • Onko tämä tarjous liian hyvä ollakseen totta?
  • Miksi minun pitäisi toimia  kovalla kiireellä?

Epäilet tulleesi huijatuksi, miten toimit?

  • Ota ensimmäiseksi yhteys pankkitunnusten ja korttien sulkupalveluun (24/7) tai oman pankkisi asiakaspalveluun. Nopealla toiminnalla voidaan parhaassa tapauksessa rajoittaa tai estää vahinkoja.
  • Tee rikosilmoitus poliisille.
  • Älä jää yksin. Uhriksi voi joutua kuka vaan eikä sitä tarvitse hävetä.  Hae rohkeasti apua läheisiltäsi ja tarvittaessa ammattilaisilta.

Lähde: https://www.huijaamaton.fi/