Jäsrvenpään senioreiden elokuun pyöräretki 7.8. Keravan kartanoon päätti tutustumisemme kulttuurikohteisiin kesältä 2024

Jäsrvenpään senioreiden elokuun pyöräretki 7.8. Keravan kartanoon päätti tutustumisemme kulttuurikohteisiin kesältä 2024

Parikymmentä innokasta senioria pyöräili kohti Keravan kartanoa, jonka ympäristössä oli meneillään myös URF- uuden ajan rakentamisen festivaali

Keravan kaupungin omistama kartano on viihtyisä vehreä kukkien, pensaiden ja puiden kyllästämä. Huvimaja, kesäteatteri ja ulkorakennukset elävöittävät pihapiiriä. Kartanon historia ulottuu aina 1600- luvulle, jolloin luutnantti Berendes yhdisti talonpoikaistiloja kantatilaansa. Kartano on vaihtanut omistajaa useampaan kertaan. Viimeisiä omistajia oli Sipoon nimismies Ludvig Moring vuodesta 1919. Hän kunnosti aiemmin useaan kertaan palaneen päärakennuksen nykymuotoonsa vuonna 1928. Kartano siirtyi maakaupan yhteydessä Keravan kaupungille vuonna 1991. Kartano on nykyään kulttuuritapahtumien pitopaikka. Kesäinen hellepäivä Kartanon kanttiinin antimilla virkisti. Uuden ajan rakentamisen festivaali URF 26.7.-7.8.2024 toivoi kävijöiltä ideoita tulevaisuuden asumiseen. Inhimillinen asuminen ja rakentaminen tuottavat kestävämpää elämäntapaa. Festivaalissa oli mahdollista kokea tunnelmaa ja esimerkkejä siitä, miten tuo kaikki käytännössä onnistuisi ja toimisi.