Järvenpään seniorien kesäkuinen pyöräretki suuntautui taiteilijakoti Villa Kokkoseen Järvenpään Vanhankylänniemessä.
Säveltäjä, akateemikko Joonas Kokkosen (1921-1996) koti valmistui vuonna 1969. Talon suunnitteli arkkitehti Alvar Aalto.
Opastettu kierros alkoi pihapiiristä. Ihailimme tummaa pystylaudoitettua arvopuurakenteista yksikerroksista kaunista rakennusta. Flyygelin muotoinen fasadi on kadunpuolella. Ikkunoista suurin osa sijaitsee pihan puolella. Hirsinen saunarakennus ja uima-allas sijaitsevat tontin alaosassa, jonne johtaa kasvien kehystämä pergola. Tarkoituksena on istuttaa uudelleen puut tontille, jotka olivat akateemikko Kokkoselle tärkeitä. Rakennuksen sisällä aukenee äänieristetty, korkea työtila flyygeleineen ja Artek kalusteineen. Tila on toiminut myös konserttisalina. Tilan taideteokset ja aaltoilevan muotoinen takka, arvokkaat lattiamateriaalit ja puupaneloinnit ihastuttivat. Lisäksi olohuone, ruokasali, makuuhuone, lasten huoneet ja keittiö avautuivat eteemme. Oppaan kertoma historia Joonas Kokkosen perheestä ja elämäntyöstä sekä ystävyydestä Alvar Aallon kanssa täydensivät kuvaamme järvenpääläisestä säveltäjämestaristamme.