Ikäihmisten järjestöyhteistyöllä tavoitellaan maksimaalista vaikuttavuutta

Ikäihmisten järjestöyhteistyöllä tavoitellaan maksimaalista vaikuttavuutta

Savonlinnan seniorit ry - Savonlinnan keskussairaalan vaikutusalueella Etelä- Savossa eletään jännittäviä hetkiä sairaalan palvelujen säilymisen puolesta

Savonlinnan kaupungin eläkeläisyhdistykset ja vanhusneuvosto laativat yhteisen kannanoton, jossa kuvataan ikäihmisten näkökulmasta syntyviä suuria haitta vaikutuksia, jos päätös olisi supistaa palvelukonseptit terveyskeskuksen tasolle. 


Kannanotto luovutettiin Savonlinnalaisille kansanedustajille Anna- Kristiina Mikkoselle ja Hanna Kososelle.
Koskaan aiemmin ei Savonlinnassa ole ikäihmisten yhteistä vaikutusvoimaa koottu mihinkään tarpeeseen.
Tämä ”kuntaEetu” on tulevaisuudessa erinomainen vaikutuselin paikallisesti ikäihmisiin kohdistuvissa edunvalvontatarpeissa. Kynnys kaupungin ja hyvinvointialueen vanhusneuvostoihin on olematon. 


Hyvinvointialueen synnytysmelskeessä PikkuEETUkin liukeni alueen vanhusneuvostoon, mutta nyt senkin toimintaa ollaan piirien taholta ylös ajamassa. Tällöin yhdistykset, vanhusneuvostot ja maakunnan PikkuEETU saavat aikaan toimivan verkoston, jossa tieto kulkee eikä tehdä päällekkäisiä hankkeita. Tyhjästä aloitettiin, mutta nyt vaikutusverkosto on kattava.