Euran Seniorit kesäretkeilivät Ahvenanmaalla

Euran Seniorit kesäretkeilivät Ahvenanmaalla

Ahvenanmaa näytti parhaat puolensa Euran Senioreille, jotka viettivät kaksi kesäkuun alkupäivää saarella kuin "turisteina melkein ulkomailla".

Matka mukavassa seurassa mielenkiintoiseen kohteeseen virkistää kummasti, totesivat aurinkoisella Ahvenanmaalla retkeilleet. Mukana oli 44 senioria, kaikki hyviä tuttuja toisilleen ja matkan jälkeen vielä parempia tuttuja.

Ensimmäisen päivän retkikohteeksi oli valittu Öfvergårdsin omenatila, jonka isäntäpari kertoi toteuttavansa unelmaansa omenatarhassaan. Linja-autoon noustessaan senioreilla oli päässä melkoisesti tietoa omenan kasvatuksesta ja kädessä pussi maistiaisissa hyväksi havaittua omenamehua. Ilta vietettiin Maarianhaminassa.

Toisen päivän kohteet olivat Bomarsundin linnoituksen raniot, Kastelholman linna ja Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseo. Bomarsundissa moni tapaili alakoulusta tuttua Oollannin sota -laulua. Kun sitä lapsena rallateltiin, ei ajateltu, että se kertoo ihan tosihistoriaa Ahvenanmaasta.

Hyvä oppaan ansiosta kaikkien Ahvenanmaa-tietoisuus kasvoi retkipäivien aikana monilla tiedoilla ja mukavilla tarinoilla. Kesä oli saanut hyvän alun "melkein ulkomailta".