Tutkittua tietoa seniorityön tueksi
Syksyn aikana on ilmestynyt useampi tutkimus, joista on saatu tuoretta tietoa niin sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnasta kuin ikääntyneitä koskevista asenteista sekä ikääntyneiden omista ajatuksista nyt ja tulevaisuudessa.
EETU-järjestöjen joka kolmas vuosi teettämä Huomisen kynnyksellä -tutkimus julkaistiin syyskuussa. Tutkimuksessa selvitetään 55 – 84-vuotiaiden käsityksiä ennen kaikkea ikääntyvien ja iäkkäiden ihmisten ongelmista ja huolenaiheista Suomessa. Tarkasteluun nousevat myös eläkeläisjärjestöt, niiden toiminta ja toiveet niitä kohtaan. Tutkimusta ja sen tuloksia avataan tarkemmin tämän Patinan sivulla 10.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt ry SOSTE on puolestaan julkaissut Järjestöbarometrin 2022, joka tarjoaa ajankohtaistietoa koko sosiaali- ja terveysjärjestökentästä. Barometrissa tarkastellaan niin valtakunnallisten kuin paikallisyhdistystenkin toimintaa, toimintaedellytyksiä ja niiden muutoksia. Painopisteinä tämän vuoden tutkimuksessa ovat olleet koronavuoden vaikutukset erityisesti paikallisyhdistysten toimintaan, digi-osaamisen ja digi-tuen kasvu sekä järjestöjen toiminta ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Myös järjestöjen rahoitus ja autonomia ovat tarkastelun kohteina.
Järjestöbarometrin johtopäätöksissä nostetaan esille vuosina 2023 – 2024 tapahtuvat rahoitusjärjestelmien muutokset, jotka vaikuttavat järjestöjen toiminnan rahoitukseen. Käynnissä oleva valtionavustusuudistus on merkittävin vuosikymmeniin, hyvinvointialueiden työ käynnistyy ja kunnat järjestelevät avustustoimintaansa uudelleen. Muutokset luovat epävarmuutta mutta toisaalta ne antavat mahdollisuuden vaikuttaa ja järjestellä toimintoja uudelleen. Valtiontalouden tarkastusviraston avustusjärjestelmiä koskevassa tarkastuksessa onkin tullut esille tarve parantaa avustusten myöntöprosessien läpinäkyvyyttä sekä kehittää käytön valvontaa ja tuloksellisuutta.
Järjestöbarometrissa kuvataan myös sitä, miten järjestöt paikkaavat tarjolla olevan digituen puutteita. Digitalisoituvan yhteiskunnan haasteisiin paneudutaan tällä hetkellä usealla foorumilla, joista vanhusasiavaltuutetun toiminta iäkkäiden yhdenvertaisuuden edistämiseksi on syytä nostaa esille.
Vanhustyön keskusliitto (VTKL) on käynnistänyt kansanliikkeen Tehdään iästä numero #IästäNumero ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi ja ikäasenteiden muuttamiseksi myönteisemmiksi. Kansaliikkeen tavoitteena on, että myönteiset ikäasenteet vahvistuvat yhteiskunnan eri osa-alueilla, poliitikkojen ei koeta syrjivän ikääntyneitä ihmisiä, ikääntymiseen liittyvä positiivinen uutisointi lisääntyy ja vanhuusalan ja vanhustyön veto- ja pitovoima kohentuvat.
Kansanliikkeen taustalla on kysely, jossa tarkasteltiin kansalaisten asenteita koskien vanhuutta, vanhenemista, vanhustyötä ja sukupolvisuhteita. Kyselyyn vastanneet suomalaiset suhtautuvat yksilötasolla vanhuuteen pääosin myönteisesti, mutta moni kokee suhtautumisen vanhuuteen olevan yhteiskunnassa kielteisempää, iäkkäät ihmiset eivät tule kuulluiksi, tai heitä syrjitään. Enemmän kansanliikkeestä ja asennekyselyn tuloksista osoitteessa www.vtkl.fi.
Seuraava Patina on viimeinen sanomalehtimuotoisena julkaistava lehti. Vuoden 2023 alusta Patina alkaa ilmestyä aikakauslehtenä viisi kertaa vuodessa. Lehden uudistaminen on hyvässä vauhdissa. Muutosta esitellään enemmän vuoden viimeisessä numerossa.
Rauhallista pyhäinpäivä sekä voimaa ja valoa loppuvuoteen!