Ollaan ihmisiä toisillemme
Nyt kun kesä mennyt on, syksy saapuu alkaa suomalainen käännösiskelmä vuosikymmenten takaa.
Mennyttä kesää muistellessa yksi päällimmäisistä muistoista liittyy maassamme käytyyn, poikkeuksellisen ikäviä sävyjä saaneeseen keskusteluun rasismista, suvaitsevaisuudesta, tasa-arvosta – ihmisyydestä. Henkilökohtaisesti minun on vaikea ymmärtää sitä, miten henkilö voidaan tuomita ihonvärin, uskonnon, rodun tai vaikka sukupuolisen suuntautuneisuuden perusteella. On käsittämätöntä, että suvaitsevaisuudesta pitää tehdä paperi, johon suvaitsevaisuus toisia kohtaan kirjataan ennen kuin siitä voidaan pitää kiinni. Osa meistä saa sen äidinmaidossa.
En ole voinut olla miettimättä sosiaalista mediaa ja sen mukanaan tuomaa viestintätapaa, jossa luvan kanssa voidaan kirjoittaa ihmisistä ja asioista lähestulkoon mitä tahansa välittämättä siitä, onko väite totta tai miltä toisesta tuntuu. Sosiaalisessa mediassa nopeus on valttia. Viesti ja väitteet leviävät salaman nopeasti ympäri maailmaa. Valheesta tulee pian totuus. Väärinymmärtäminen ja mielensä pahoittaminen lisäävät bensaa liekkeihin. Välillä olen miettinyt, että X (entinen Twitter) olisi saanut jäädä keksimättä. Välillä olen jopa kaivannut Kekkosen aikoja: olisi taitanut olla useammankin Myllykirjeen paikka.
Maassamme on käyty keskustelua niin hallitusohjelmasta kuin valtion talousarvioesityksestä. Kannanottoja on paljon, ja niiden epäloogisuus on välillä hämmentävä: valtionvelkaa ei saisi kasvattaa mutta ei saisi mitään leikatakaan. Yhtälö on mahdoton. Hallitus on joidenkin mielestä unohtanut järjestöavustuksia koskevan parlamentaarisen sovun, mutta ensimmäinen leikkaus avustuksiin on tulossa vasta vuonna 2027, mitä parlamentaarinen sopu ei enää koske. Muitakin esimerkkejä löytyy.
Tällaisessa keskustelu- ja viestintäympäristössä kriittisyyttä ja medialukutaitoa tarvitaan. Ja kylmää päätä olla provosoitumatta. – Siinä ainakin itselleni haastetta kerrakseen.
