Maaliskuun mietteitä - vanhusasianvaltuutetun kertomuksen äärellä
Senioriliiton www-sivuilta löytyy kohta Toiminnanjohtajan blogi, johon en ole saanut kahteen ja puoleen vuoteen tekstiä aikaiseksi. Miksi? – Ei ole ollut sellainen tunne, että tästä haluaisin tai edes osaisin mitään sanoa. Olen keskittynyt kuuntelemaan viisaampia ja lukemaan heidän tekstejään.
Istuessani seuraamassa vanhusasiavaltuutettu Päivi Topon ensimmäisen eduskunnalle annetun kertomuksen julkaisutilaisuutta tarve tekstin tuottamiseen syntyi. Oltiin jonkin erittäin olennaisen äärellä. Pitkästä aikaa meillä ikääntyneiden ja ikääntymisen puolesta puhuvilla on sellainen työkalu, jonka avulla saadaan hyvää jälkeä, mikäli poliittiset päätöksentekijät lähtevät mukaan työkalun käyttöön.
Viisas ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja muistutti tilaisuudessa siitä, ettei ikääntyminen ei ole vain sosiaali- ja terveydenhuollon asia. Vaikkapa vain tiukassa olevan lasipurkin kannen avaaminen, akustisesti hankalat tapahtumatilat tai automaattisten puhelinvastaajien liian nopeasti sanellut ohjeet aiheuttavat monelle ikääntyneelle haasteita. Miksi yritykset eivät ole heränneet asiaan, koska ikääntyneen ihmisen tarpeiden huomioon ottaminen Euroopassa ja Euroopan nopeimmin ikääntyvässä Suomessa on selkeä markkinarako? Kuten Kananoja asian kiteytti: ”Yritysten on herättävä huomaamaan, että ikääntyminen on tosiasia!”
Kansanedustajien paneelikeskustelussa käsiteltiin digipalveluita ja ikääntyneiden digitaitoja. Panelistit olivat yksimielisiä siitä, että palvelua tulee saada digitaidoista riippumatta, toisin sanoen kasvokkain tai puhelimessa. Tapaamismahdollisuus kasvotusten tulee varmistaa, koska ei se tärkeä puhelinnumero pysy aina tallessa. Eduskunnan sote-valiokunnassa istuvat kansanedustajat vakuuttivat, että palveluiden saavutettavuus ilman digiosaamista varmistetaan heidän valiokuntansa lainvalmistelutyössä. Näin ei kuitenkaan ole kaikissa valiokunnissa puhumattakaan päätöksenteon viranomaisvalmistelusta. Miksi? Ainakin siksi, ettei ikävaikutusten arviointi ole lakisääteisesti osana päätöksenteon valmistelua. - Suomi tuntuu olevan maa, jossa joka asiaan tarvitaan laki, ennen kuin ne alkavat sujua. Jos sittenkään.
Topo pohti myös oikeutetusti, miksei Suomessa ole aikoinaan laadittu valtakunnallista suunnitelmaa digitalisaation käyttöönotosta mukaan lukien linjaus siitä, miten ikääntyneet pääsevät oppimaan digitaitoja, kehittymään niissä tai saamaan tukea? - Tästä tulee vuosien takaa mieleeni Laura Kolben luento, jossa hän totesi, että Suomessa erilaiset teknologiset innovaatiot otetaan käyttöön nopeammin kuin muualla maailmassa, mutta valitettavasti käyttöönottoon mahdollisesti liittyvä etiketti ei seuraa perässä. 2000-luvun alkupuolella aika moni viranhaltija ja päätöksentekijä kaivoi kännykkänsä tai kommunikaattorinsa esille kesken virallisen illallisen, osa vielä nykyisinkin. – Meillä siis lienee ollut niin kiire ottaa digitalisaatio haltuun, että kokonaisvaltaiset suunnitelmat ja siinä samalla enemmän tukea tarvitsevien väestöryhmien erityistarpeet ovat päässeet unohtumaan.
Keskusteltaessa sote-palveluiden saatavuudesta ja saavutettavuudesta huomasin – syystä tai toisesta - miettiväni maahanmuuttajataustaisten ikääntyneiden, erityisesti naisten, tilannetta. Pääsevätkö he tarvittaessa palveluiden piiriin? Onko heillä läheinen, joka osaa kunnioittaa ikääntyneen tarpeita ja itsemäärämisoikeutta ja joka aidosti auttaa? Iso osa tällä hetkellä ikääntyneistä maahanmuuttajanaisista on jäänyt kielitaidottomaksi, eivätkä he kotona ollessaan ole välttämättä omaksuneet uuden asuinmaansa kulttuuria ja tapoja. Kuka pitää heistä huolta?
Olen tehnyt edunvalvonta- ja vaikuttamistyötä eri järjestöjen palveluksessa liki 30 vuotta. Mieleeni on jäänyt Lastensuojelun Keskusliiton edellisen puheenjohtajan, professori ja valiokuntaneuvos Pentti Arajärven toteamus siitä, miten järjestön tulisi tehdä vaikuttamistoimintaansa niin, että se työ tulisi jossakin vaiheessa tarpeettomaksi. – Tämä ei ole toteutunut eikä toteutuminen taida edes olla näköpiirissä, ei lastensuojelussa eikä ikääntyneiden ihmisten asioissa.
Mutta hihat kääritään jokainen päivä ja tehdään parhaamme yhteistyössä muiden kanssa! Onneksi on vanhusasiavaltuutetun kaltainen toimisto, joka pienistä resursseista huolimatta tuottaa meille vaikuttamistyötä tekeville ajantasaista ja tutkittua tietoa työmme tueksi. Siitä kiitollisena.
