Uusimmat

Katso kaikki kirjoitukset

Senioriliitto EETUa vetämässä – kertomus EETUn toiminnasta vuonna 2024

Kansallisen senioriliiton neljäs Eläkeläisliittojen etujärjestö EETUn puheenjohtajuusvuosi lienee ollut järjestön liki 20-vuotisen historian työntäyteisin. EETU-vuoden tapahtumia on vaikea esittää tiiviisti, mutta siihen on alla olevassa kertomuksessa pyritty. Varsinaisiin vaikuttamistyön sisältöihin tutustuminen onnistuu parhaiten senioriliiton ja EETUn www-sivujen kautta.

Maan hallituksen ohjelmatavoitteiden toteutus alkoi alkuvuodesta, ja kehysriihen alla media esitteli varmana totuutena eläkeindeksien leikkaamista yhtenä maan taloutta sopeuttavana toimena. Osa EETU-järjestöistä valmisteli yhteistä kannanottoa indeksileikkauksiin puuttumiseksi. Kannanottoon tuli lopulta mukaan kaikki EETUn jäsenjärjestöt, ja se julkaistiin yhteisessä tiedotustilaisuudessa 10.4. Yhteinen ulostulo oli herättänyt median kiinnostuksen, joten julkaisupäivän aamuna EETU-järjestöjen toiminnanjohtajia esiintyi niin YLEn kuin MTV3:n aamulähetyksissä. YLE nosti asian esille TV:n lisäksi myös radiolähetyksissä. Yhteensä erilaisia medianostoja kannanoton tiimoilta henkilöhaastatteluineen oli 37, mikä on suuri menestys EETUn näkyvyydelle ja tunnettuudelle.

Alkuvuosi jatkui kiireisenä, kun senioriliitto oli saanut hankkeeseen Tunne EU ja vaikuta! Seniorikansalaisten aktiivisuuden lisääminen EU-vaaleissa 20 000 € EU-tiedotustuen, jonka liitto päätti käyttää EETUn hyväksi. Avustuksen turvin järjestettiin EU-vaalipaneeli, jota mainostettiin mm. paikallisradioissa. Hanke tuotti sekä EU-ehdokkaille että omalle jäsenistölle jaettavan materiaalin vaaleista ja EU-vaikuttamisesta. Lisäksi jäseniä ohjeistettiin järjestämään omia vaalitilaisuuksia. Avustuksella tuotettiin myös neljä lehtijuttua, joita julkaistiin EETU-järjestöjen lehdissä ja sosiaalisen median kanavilla.

Petteri Orpon hallitusohjelmaan kirjattu eläkejärjestelmän uudistamistyö oli käynnistynyt edellisvuoden lopulla, ja uudistustyöhön vaikuttamiseen oli varauduttu EETUn omalla tavoitepaperilla, joka valmistui syksyllä 2023. EETU pääsi vuoden aikana käymään eläkejärjestelmän uudistamiskeskustelua niin palkansaaja- kuin työnantajajärjestöjen edustajien kanssa sekä sosiaali- ja terveysministeriön kolmikantatyöryhmässä. Telan toukokuussa järjestämässä sukupolvidialogissa EETUn hallitus ja nuorisojärjestöjen edustajat kävivät eläkekeskustelua, ja EETUn edustaja oli paikalla, kun nuorisojärjestöt elokuussa luovuttivat oman ehdotuksensa eläkejärjestelmään tarvittavista muutoksista sosiaaliturvaministerille.

Pirkanmaan pikku-EETU PEETU teki EETUlle ehdotuksen vaikuttaa lainsäädäntöön vanhusneuvostojen nimen muuttamisesta ikäneuvostoiksi. Ehdotusta vietiin eteenpäin STM:n vanhus- ja eläkeläisasioiden neuvottelukunnassa (VANK), mikä johti siihen, että EETU alkoi valmistella muutosesitystä yhteistyössä vanhusasiavaltuutetun toimiston kanssa. Ehdotukset lakiin tarvittavista muutoksista ovat valmistuneet, mutta niihin palataan vuoden 2025 puolella, jolloin esitykset olisi tarkoitus luovuttaa vastuuministereille yhdessä vanhusasiavaltuutetun kanssa. Joulukuussa EETUn puheenjohtaja käytti puheenvuoron vanhusasiavaltuutetun ja oikeusministeriön yhteisessä tilaisuudessa, jossa julkistettiin Esiselvitys ageismista ja ikärasismista – ikääntyneisiin kohdistuvan syrjinnän tunnistaminen päätöksenteossa.

EETU seurasi myös tarkkaan sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitusleikkauksia koskevia keskusteluja, ja työvaliokunta alkoi valmistautua mahdollisiin eläkeläisjärjestöjen avustusten tulevaisuutta koskeviin esityksiin. EETU teki jo alkuvuodesta yhteistyötä STEAn kanssa osallistumalla Ikävoimaa-avustusohjelman taustakeskusteluihin (puheenjohtajajärjestön edustus). Lisäksi syyskuussa STEA kutsui EETUn työvaliokunnan keskustelemaan mahdollisuuksista tiivistää eläkeläisjärjestöjen yhteistyötä, mikä mahdollisesti ennakoi tulevien vuosien avustustilannetta. - Merkille pantavaa on se, että STEAn julkaistua esityksensä avustusleikkauksista vuodelle 2025, eläkeläisjärjestöjen leikkausprosentit olivat hieman muita sote-järjestöjä pienemmät.

EETU osallistui myös EU-komission kuulemiseen Suomen talouspolitiikkaa koskevasta maaraportista ja suosituksista. Lisäksi EETU teki yhteistyötä liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kanssa HD-liittymiä koskevan yhteistyön merkeissä. Huhtikuussa EETU oli mukana eduskunnan järjestämässä köyhyyspäivässä. Suomi Areena ei toimintavuonna toteutunut.

EETUn ns. perustoimintaan kuuluvat alueelliset eläkeläisparlamentit järjestettiin kuudella hyvinvointialueella, ja niissä oli yhteensä noin 180 osallistujaa. EETUn budjettikannanotto luovutettiin eduskuntaryhmien edustajille 8.10. eduskunnassa. Loppuvuodesta hyväksyttiin EETUn kunta- ja aluevaalitavoitteet, jotka toimitettiin puoluetoimistoihin ehdokkaille jaettavaksi.

Lausuntopyyntöjä tuli vuoden aikana runsaasti: yhteisiä lausuntoja annettiin 14. EETU oli myös kuultavana eduskunnassa kolmesti: kuulemisen aiheet koskivat vanhusasiavaltuutetun kertomuksen digitalisaatio-osuutta ja kertomusta kokonaisuudessaan sekä eläkeläisten asumistuen leikkausta. Omia kannanottoja EETU teki yhteensä viisi: jo aiemmin mainitut kannanotot eläkeindeksien leikkaamisesta ja valtion budjettiesityksestä sekä ikääntyneiden digitaidoista ja kuluttajaturvallisuuslakia koskevasta muutosesityksestä ja vetoomus vanhus- ja eläkeläisasioiden neuvottelukunnan säilyttämisen puolesta. Lisäksi EETUn puheenjohtajan yleisönosastokirjoitukset mm. edellä mainituista aiheista julkaistiin päälehdissä (Helsingin Sanomat, Turun Sanomat ja Aamulehti).

Vaikuttamistyötä tehtiin myös neljässä ministeritapaamisessa: EETUn puheenjohtajajärjestön puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja tapasivat vuoden aikana kunta- ja alueministerin, työ- ja elinkeinoministerin, sosiaaliturvaministerin ja pääministerin. Erityisesti tapaaminen työ- ja elinkeinoministeri Arto Satosen kanssa toi välittömästi tuloksia, koska kuluttajaturvallisuuslain uudistamiseen sisältynyt yhdistysten perustoimintaa hankaloittava lakiesityksen eteneminen pysähtyi – kiitos koko järjestökentän, joka vastusti esitystä.

Hallituksen neljä kokousta järjestettiin KEVAssa, Ilmarisessa, Telassa ja KELAssa, joissa kuulimme johdon ajankohtaiskatsaukset ja pääsimme keskustelemaan asiantuntijoiden kanssa. Työvaliokunta kokoontui viidesti senioriliiton toimistossa.

Työntäyteisyydestään huolimatta vuosi oli antoisa, ja voimme hyvillä mielin siirtää puheenjohtajuuden Svenska Pensionärsförbundetille.

 

Maarit Kuikka

EETUn hallituksen sihteeri ja työvaliokunnan puheenjohtaja 2024

Maarit Kuikka

Toiminnanjohtaja, Patina-lehden päätoimittaja

maarit.kuikka@senioriliitto.fi
Liiton hallinto ja talous. Vaikuttamistyö ja edunvalvonta-asiat. Yhteiskunta- ja mediasuhteet.