EETUn puheenjohtajuus vaihtuu
Vuoden vaihteessa tapahtuu puheenjohtajavaihdos EETU ry:ssä, kun puheenjohtajuus siirtyy senioriliitolta ja liiton puheenjohtaja Kari Kantalaiselta Svenska pensionärsförbundet rf:lle ja Ulla-Maj Wideroosille.
Takana on toiminnallinen ja näkyvä vuosi. EETUn kannanotto hallituksen kehysriihestä huhtikuussa 2024 sai paljon julkisuutta valtakunnallisissa lehdissä, televisiossa ja radiossa. Samoin eräät muut EETUn lausunnot ja julkitulot huomioitiin näkyvästi mediassa.
EETU on kuluneen vuoden aikana antanut 14 lausuntoa, julkaissut viisi kannanottoa, ollut lausuntoasiaosissa eduskunnan kuultavana kolme kertaa, tavannut päättäjiä, järjestänyt EU-vaalipaneelin ja toteuttanut alueelliset eläkeläisparlamentit kuudella hyvinvointialueella. Marraskuussa EETU julkaisi kunta- ja aluevaalitavoitteet. Vaalit käydään huhtikuussa 2025. EETU toteutti myös valtioneuvoston Eurooppa-tiedotuksen tuella hankkeen, jonka avulla lisättiin ikääntyneiden tietoutta EU-vaaleista ja EU-parlamentin toiminnasta.
Lue lisää senioriliiton EETU vuodelsta 2024.